|

Pääosassa Mummon rubiini sivuosassa omat timantit

Mummon korvikset oli jumittuneet Annan korurasian pohjalle, koska ne ei sellaisenaan olleet mieleiset, mutta muisto mummosta oli siellä väärässä paikassa. Siksi korvisten upea rubiini onkin nyt pääosassa Annan uudessa sormuksessa ja pääsi näin jokapäiväiseen käyttöön seuranaan timantit Annan omasta sormuksesta, joka myös lojui käyttämättömänä siinä samassa rasiassa. Samasta paikasta löytyi myös kasa muita kultakoruja, joiden kulta kierrätettiin uuteen sormukseen ja lisäksi yli jääneellä kullalla hoitui sormuksen valmistamisesta syntyneet kustannukset lähes kokonaan, sillä maksettavaa jäi kokonaiset 35€. Rubiini toisesta korviksesta jäi odottamaan, josko Annan siitäkin innostuisi jotain teettämään.

MITÄHÄN KIVAA SINUN KORURASIASTA LÖYTYISI? Onko sinulla vanhoja käyttämättömiksi jääneitä koruja tai kenties perintö koruja, jotka ansaitsisivat ”uuden ”mahdollisuuden”? Sormuksen tai jonkin muun korun voit toki teettää ilman, että siihen käytetään omia koruja, mutta jos sellaisia on, säästät rahaa varsinkin, jos niiden joukossa on käyttökelpoisia timantteja tai muita jalokiviä. Ole rohkeasti yhteydessä puhelimitse (040 1593 566) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu@kultasepparanta.fi) tai tämän sivuston ”chatin” kautta. Sähköpostiin mielellään kuvia mahdollisista olemassa olevista koruista ja puhelinnumero. Voit tietenkin tulla myös käymään liikkeeseen Hyvinkäälle. Yhteydenotto ei velvoita mihinkään, mutta saat hinta-arvion, jota voit jäädä miettimään.

Liittyvät julkaisut