Liittyvät julkaisut
Sormusten ”pyörittelyn” tyylikäs tulos
Aila pyöritteli sormissaan korurasiansa aarteita ja huomasi jo reilustikin ”kutistuneiden” kihla- ja vihki sormuksiensa, sekä aikanaan perimänsä tädin vihkisormuksen näyttävän rinnakkain aseteltuna oikein hyvältä yhdessä….
Johannan sormus päivitys
Iso kasa Johannan kultaa sulatettiin ja muutettiin hänen toiveidensa mukaisiksi sormuksiksi. Timanttisormuksen kuudesta timantista viisi on hänen omista koruistaan peräisin ja kaikki työn kustannukset hoituivat…
Sopivasti sekaisin
Sopivasti sekaisin asettuivat Tiian timantit hänen vanhoista timanttisormuksistaan yhteen uuteen ja samalla kierrättyi myös sormusten ja muidenkin vanhojen korujen kullat, joilla hoitui lähes puolet syntyneistä…
Vanhan sormuksen timantit vihkisormukseen
Katriinan timanttisormukselle kävi, kuten monille koruille käy ajan mittaan, eli se jäi käyttämättömäksi omistajansa kyllästyttyä sen väriin ja muotoiluun. Sormuksen kolmeen timanttiin Katriina ei toki…
Kuluneiden sormusten kunnostus
Asiakkaamme toi verstaallemme kolme kovia kärsinyttä sormusta. Timanttisormus oli kauttaaltaan kulunut ja siitä puuttui timantti. Myös kaksi kivetöntä sormusta oli vuosien varrella kuluneet jo heikkoon…
Kihlasormus miehelle
Kihlasormus miehelle – Näin valitset sormuksen, joka kestää aikaa Kihlasormus on symboli sitoutumisesta ja rakkaudesta – ei vain naisille, vaan myös miehille. Usein miehen kihlasormus…





