|

Mieluummin yli, kuin ali!

No tässä on sen verran näyttävä sormus, että näkyy ”yli kylän” eikä haittaa lainkaan, sillä kyseessä on Sadun elämä tiivistettynä, eli muistosormus iloineen ja suruineen. Sadun ensimmäiset ohjeet sormuksen valmistamiseen oli, että saa ja pitää olla korkeutta ja näkyvyyttä, eli mieluummin vähän yli, kuin ali. Viimeiset ohjeet oli kahden omalla tavallaan merkityksellisen päivämäärän kaiverrus sormuksen sisään. Ohjeiden pohjalta valmistui tämä valkokultainen ”kimaltelija”, jossa osa timanteista on Sadun omista tärkeistä sormuksista peräisin ja vahoilla kultakoruillaan hän maksoi osan valmistuksen kustannuksista. Satu oli päättänyt, ettei uuden sormuksen näkeminen aiheuttaisi tunteen purkauksia, mutta helpommin sanottu, kuin tehty ja ihan pikkaisen saattoi silmä kuitenkin kostua. Katso lisää kuvia, joista paremmin näkyy sormuksen korkeus.

Liittyvät julkaisut