|

Kielo Mummon muistolle

Tässä on Marian juuri valmistunut muistosormus ja vaikka onkin uniikki, lähes vastaavan olen valmistanut jo vuosi sitten. Tuolloin Maria nimittäin teetti tyttärelleen 18 v. lahjaksi sormuksen, jonka pääosassa oli kielo. Kielosta on tullut Marialle ja hänen perheelleen tärkeä kukka, koska sillä oli ollut erityisen suuri merkitys Marian Mummon elämässä ja oli pääosassa aikanaan myös Mummon hääkimpussa, joka ajan tapaan poimittiin metsästä. Siksi nyt myös Maria halusi kielon sormeensa muistona pois nukkuneista läheisistään, mutta erityisesti suuresta kunnioituksesta Mummoa ja Pappaa kohtaan. Marian ja tyttären sormukset eivät siis ole täysin samanlaiset, sillä Marian on kokonaan valkokultaa, kun taas tyttären sormuksen reunoiksi kierrätettiin keltakultaiset Mummon ja Papan vihkisormukset ja lisäksi Marian sormuksessa kielon ”kelloina”, kimaltelee pienet timantit. Molempien sormusten koristeiden keskeltä löytyvän kielon muodot ”kopioitiin” tatuoinnista, jonka tytär otti käsivarteensa Mummon muistoksi.

Alla lisää kuvia sisältäen myös Marian tyttären sormuksen ja tatuoinnin, josta kielo ”kopioitiin”.

TAUSTALLA MARIAN KULTKORUJA, JOILLA HÄN MAKSOI VALTAOSAN MOLEMPIEN SORMUSTEN KUSTANNUKSISTA.
MARIAN TYTTÄREN SORMUS, JOSSA RAUNAT ON MUMMON JA PAPAN VIHKISORMUKSET.
MARIAN TYTTÄREN TATUOINTI MUMMON MUISTOLLE, JOSTA MUOODOT SORMUKSIIN ON PERÄISIN.

Liittyvät julkaisut