|

Ainoa rakkauteni, ainoa nuoruuteni

Kun Heli aikoinaan meni kouluun ensimmäiselle luokalle, tuli samalle luokalle pieni poika nimeltä Jari ja samalla luokalla he viettivät koko kouluajan lukio mukaan luettuna. Lukion ensimmäisestä luokasta lähtien he eivät kuitenkaan olleet enää vain luokkakavereita, sillä tuolloin alkoi yhteinen taival, joka on nyt kestänyt jo lähes neljäkymmentä vuotta. Siksi Heli halusi nyt sormuksen ja sen ulkopinnalle heidän suhdettaan täydellisesti kuvaavan tekstin ”Sinä olet minun ainoa rakkauteni, ainoa nuoruuteni”, joka on osa Tauskin ”Nuoruuteni” kappaleen kertosäkeestä ja tekstin täydentää sopivaan kohtaa istutettu timantti. Alla lisää kuvia, joissa loputkin sormuksen tekstistä.

Liittyvät julkaisut