Korut kiertoon
Asiakkaamme laittoi omat korunsa kiertoon ja teetti niistä miehelleen tyylikkään keltakultaisen sormuksen.
ILMAINEN TOIMITUS YLI 50 EURON TILAUKSILLE!
Asiakkaamme laittoi omat korunsa kiertoon ja teetti niistä miehelleen tyylikkään keltakultaisen sormuksen.
Anun tyttärellä oli isänsä kihlasormus, jota hän mielellään olisi käyttänyt, mutta väri oli väärä, sillä hän on valkokullan ja hopean ystävä. Anun oli pitänyt aikanaan…
Marin vanhoja sormuksia hyödyntäen syntyi uusi omien toiveidensa mukaan valmistettu sormus, jossa kaikki timantit on hänen vanhasta käyttämättömäksi jääneestä sormuksesta peräisin. Timanttien seuraan istutettiin upeita…
Elämä haastaa meitä aika ajoin ja niin sen kuuluukin tehdä, vaikka tekeekin sen joskus säälimättä. Tuulan se haastoi niin, että hän alkoi tehdä -kuten hän…
Eija sai, mitä halusi, eli todella näyttävän sormuksen, eikä se vaatinut, kuin käynnin Sormusten Herran juttusilla. Toiveena oli näyttävä sormus reilun kokoisella neliön mallisella kivellä,…
Heidi ja Mara sanoivat toisillee tahdon, jolloin Heidi sai sormeensa tämän omien toiveidensa mukaan valmistetun sormuksen. Kyseessä on ns. ”halo”-sormus, eli vaikka sormuksen kiviosa on…
Noin seitsemän vuotta sitten valmistin Merjalle vihkisormuksen, johon istutin yhden vihreän timantin, mutta koska nälkä kasvaa syödessä, ei se yksi sitten loppujen lopuksi hänelle riittänytkään….