Muutostyö
Keltakultaiseen perinteiseen kihlasormukseen kaivattiin uutta ilmettä, joten se halkaistiin ja puolikkaat juotettiin valkokultaisen sormuksen molemmille puolille.
ILMAINEN TOIMITUS YLI 50 EURON TILAUKSILLE!
Keltakultaiseen perinteiseen kihlasormukseen kaivattiin uutta ilmettä, joten se halkaistiin ja puolikkaat juotettiin valkokultaisen sormuksen molemmille puolille.
Sormusta teetettäessä odottavan aika on pitkä ja sen valmistuttua noudon hetki aiheuttaa lähes kaikille hermostuneisuutta, joillekin lisäksi käsien vapinaa ja joskus vierähtää onnen kyynelkin, mutta…
Kun ”pataan” laittaa paljon laadukkaita aineksia, sekoittaa hyvin ja lämmittää toooosi kuumaksi, ei lopputulos jätä kylmäksi. Näin oli myös Heidin kohdalla, jonka tapauksessa ”pata” on…
Kovassa käytössä sormukset kuluu, mutta ei niitä silti korulaatikossa kulumisen pelossa pidä säilyttää, koska käyttöön ne on tehty ja niitäkin voi huoltaa. Susannan perintökalleus, eli…
Tuija hahmotteli paperille muistosormuksen, jossa hän halusi hyväksi käytettävän hänelle tunnearvoisten korujen kultaa ja timantteja, joissa yhdistyy menneisyys ja nykyaika. Sitten piti löytää hahmotelman toteuttava…
Tarja halusi, että hänen kolme perintösormustaan yhdistetään yhdeksi ilman, että niitä muutetaan liikaa, joten yhteenjuotoksen ja sormusten koon muutoksen lisäksi ainoa muutos on kahden timantin…
Katriinan timanttisormukselle kävi, kuten monille koruille käy ajan mittaan, eli se jäi käyttämättömäksi omistajansa kyllästyttyä sen väriin ja muotoiluun. Sormuksen kolmeen timanttiin Katriina ei toki…