|

Sormus kuin karkki Mummin koruista tehtynä

Tässä ”makeilee” Anun karkkipäivän maukkain karkki, joka on vieläpä tunnetta pullollaan. Tämän ”karkin” valmistamiseen on nimittäin käytetty kiviä hänen Mumminsa koruista, jotka oli lahja vuodelta 1974, eli jo ennen Anun syntymää. Nyt korut jäivät perintönä Anulle, mutta ne oli kuitenkin jäämässä vaille käyttöä, sillä niiden väri oli Anun makuun väärä, eli keltakulta ja muotoilu liian ”retro”, joten Anu hahmotteli paperille sormuksen, jossa Mummin kivet tulisivat käyttöön ja olisivat paremmin edukseen. Sormuksen timanteista osa on Anun omasta sormuksesta, jonka hän aikanaan hankki, mutta joka ei sitten kuitenkaan miellyttänyt ja jäi siksi käyttämättä. Anu sanoi Mummin rakastaneen ja arvostaneen kauniita asioita koko 103 vuoden mittaisen elämänsä ajan ja olisi varmasti tykännyt tästäkin. Katso alta lisää kuvia, kuten korut ennen muutosta ja Anun hahmotelma.

MITÄHÄN KIVAA SINUN VANHOISTA KULTAKORUISTA SAISI AIKAISEKSI? Onko sinulla vanhoja käyttämättömiksi jääneitä koruja tai kenties perintö koruja, jotka ansaitsisivat ”uuden ”mahdollisuuden”? Sormuksen tai jonkin muun korun voit toki teettää ilman, että siihen käytetään omia koruja, mutta jos sellaisia on, säästät rahaa varsinkin, jos niiden joukossa on käyttökelpoisia timantteja tai muita jalokiviä. Ole rohkeasti yhteydessä puhelimitse (040 1593 566) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu@kultasepparanta.fi) tai tämän sivuston ”chatin” kautta. Sähköpostiin mielellään kuvia mahdollisista olemassa olevista koruista ja puhelinnumero. Voit tietenkin tulla myös käymään liikkeeseen Hyvinkäälle. Yhteydenotto tai käynti ei velvoita mihinkään, mutta saat hinta-arvion, jota voit jäädä miettimään.

Liittyvät julkaisut