|

Korujen hankkiminen kannattaa

Kultakorujen hankkiminen on viisasta ja kannattavaa puuhaa…kysykää vaikka Sadulta😜 Hän nimittäin teetti juuri itselleen upean vihkisormuksen käyttäen hyväksi vanhoja kultakorujaan, joiden joukossa oli myös äidiltä peräisin olevia koruja. Kaikki uuden sormuksen 18 timanttia napattiin uudelleen käyttöön noista vanhoista koruista ja kultaa oli niin paljon, että euroakaan ei tarvinnut sormuksen valmistamisesta maksaa, vaan päinvastoin, hän sai lähtiessään mukaansa vielä 300€ käteistä. Koska timantteja oli paljon eri kokoisia, saatiin ne istutettua mukavasti epäjärjestykseen, joka Sadulla oli toiveenakin. Nyt sitten vaan kaikki koruja hankkimaan😁 Sormusten Herra onnittelee Satua ja Jukkaa. Alla lisää kuvia, kuten Sadun korut ennen muutosta.

MITÄHÄN KIVAA SINUN KORURASIASTA LÖYTYISI? Onko sinulla vanhoja käyttämättömiksi jääneitä koruja tai kenties perintö koruja, jotka ansaitsisivat ”uuden ”mahdollisuuden”? Sormuksen tai jonkin muun korun voit toki teettää ilman, että siihen käytetään omia koruja, mutta jos sellaisia on, säästät rahaa varsinkin, jos niiden joukossa on käyttökelpoisia timantteja tai muita jalokiviä. Ole rohkeasti yhteydessä puhelimitse (040 1593 566) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu@kultasepparanta.fi) tai tämän sivuston ”chatin” kautta. Sähköpostiin mielellään kuvia mahdollisista olemassa olevista koruista ja puhelinnumero. Voit tietenkin tulla myös käymään liikkeeseen Hyvinkäälle. Yhteydenotto ei velvoita mihinkään, mutta saat hinta-arvion, jota voit jäädä miettimään.

Liittyvät julkaisut