Tilaustyö
Asiakkaamme sai työnantajaltaan upean 0,5 ct:n timantin, jonka ympärille valmistin hänen toiveidensa mukaan valkokultaisen ja hyvin perinteisen sormuksen, jossa timantti pääsee oikeuksiinsa.
ILMAINEN TOIMITUS YLI 50 EURON TILAUKSILLE!
Asiakkaamme sai työnantajaltaan upean 0,5 ct:n timantin, jonka ympärille valmistin hänen toiveidensa mukaan valkokultaisen ja hyvin perinteisen sormuksen, jossa timantti pääsee oikeuksiinsa.
Mari halusi vihkisormuksensa koostuvan kahdesta erillisestä sormuksesta, jotka kuitenkin olisi juotettu yhdeksi sormukseksi. Hänen lempivärinsä ”limenvihreä” saatiin rivisormukseen, johon istutettiin sekä kirkkaita, että värillisiä timantteja.
Lisa hahmotteli paperille tulevat kihla- ja vihkisormuksensa ja suunnisti suunnitelma mukanaan Sormusten Herran verstaalle. Toiveena oli, että vihkisormukseen istutettaisiin ”markiisihiontainen” timantti ja sen ”suojaksi” kihlasormus…
Asiakkaamme oman timantin ympärille valmistettu valkokultainen sormus, jossa oli toiveena mahdollisimman korkea kiven istutus.
Reilut kaksi vuotta sitten valmistin Marikalle ja Jonille heidän omien suunnitelmien mukaan puna-valkokultaiset sormukset ilman timantteja, mutta jo silloin he olivat suunnitelleet valmiiksi myös vihkisormuksen…
Asiakkaamme oli sekä kirkkaiden, että mustien timanttien ystävä, eikä hän osannut päättää, kumpia hän vihkisormukseensa valitsisi. Siksi hän teki kompromissin ja valitsi molemmat. Timantit ei…
Jos sinulla on haasteita löytää juuri SE oikea sormus, tee kuten Laura teki. Laura päätyi teettämään itselleen uniikin vihkisormuksen juuri omien toiveidensa mukaan. Punakultaista sormusta…