Muutostyö
Sormus, jossa on hyväksi käytetty asiakkaan oma sormus ja keskikivi, jonka ympärille on istutettu timatteja.
ILMAINEN TOIMITUS YLI 50 EURON TILAUKSILLE!
Sormus, jossa on hyväksi käytetty asiakkaan oma sormus ja keskikivi, jonka ympärille on istutettu timatteja.
Heidi ja Mara sanoivat toisillee tahdon, jolloin Heidi sai sormeensa tämän omien toiveidensa mukaan valmistetun sormuksen. Kyseessä on ns. ”halo”-sormus, eli vaikka sormuksen kiviosa on…
Arttu hahmotteli paperille mutkia suoristelematta toiveensa tulevasta vihkisormuksestaan ja tässä toteutunut hahmotelma kelta-valkokultaisena. Vanhan sormuksen materiaalit hyödynnettiin uutta valmistaessa.
Ninalla oli kasa vanhoja kultakoruja, jotka kukin vuorollaan olivat olleet ahkerassa käytössä ja kaikilla oli oma pieni tarina elämän varrelta. Nyt, kun Ninan oma tarina…
Eipä ole Irmelin isän kihlasormus enää entisensä, mutta tunnearvo sen sijaan on ja näin oli tarkoituskin, kun hän päätti muokkauttaa sormuksesta itselleen mieleisen. Isän jäämistöä…
Tyylikäs sormus, vaikka näyttääkin valmiiksi risalta, mutta niin oli toisaalta tarkoituskin, sillä asiakkaan toiveena oli elämää nähneen näköinen ja halkeillut sormus. Yhden halkeaman perään istutettiin…
Tässä komeilee Marin uusi sormus, jonka keskikiven vihreä väri liittyy Marin mieltymyksiin. Hän nimittäin viihtyy metsässä, kuten viihtyy myös hänen miehensä, mutta harvat kuitenkaan tapaavat…